Missiomme
-
Äitiys 2.0
Tavoitteenamme on uudelleen brändätä äitiys.
Maailma muuttuu, niin myös äitiys. Haluamme laajentaa kuvaa vanhemmuudesta, mitä kaikkea se voikaan olla. Miltä äiti voi näyttää, mitä hän voi harrastaa tai miten hän voi käyttäytyä, ilman pelkoa ulkopuolisesta arvostelusta. Olemme yhteisö jossa äidit voivat tuntea olonsa tuetuiksi ja arvostetuiksi.
We listen and We don't judge.
-
Naiseuden uudet esikuvat
Haluamme tuoda esille realistisempia naiseuden esikuvia. Naiseuden ja äitiyden kokemuksia on yhtä monenlaisia kuin meitäkin, ja tavoitteenamme on, että jokainen voisi löytää vertaistukea ja samaistumispintaa erilaisista tarinoista. Haluamme ettei kukaan tuntisi olevansa yksin.
Emme halua kenenkään naisen taistelevan hormonaalisia muutoksia vastaan tai piilottelevan niitä. Hormonaaliset muutokset ansaitsevat tulla nähdyksi, ei hävettyinä vaan arvostettuina osina naisen elämää.
-
Äitimyytin murtaja
Haluamme rikkoa epärealistisen kuvan, jossa äiti on kaikkensa uhraava, vain muita varten elävä, joka ei koskaan näytä vaikeimpia tunteitaan. Äitimyytti jossa äiti nähdään ainoastaan siveellisenä, huolehtivana hahmona. Olemme pitkään eläneet esikuvanamme kaiken uhraava marttyyriäiti, mutta nyt on vihdoin aika omaksua uuden ajan esikuvat.
Voimme vihdoin yhdessä laajentaa kuvaa äitiydestä, vähentäen näin myös äitien kokemia paineita.

Rakkauskirje perustajaltamme
Days by Dahlian tarina alkoi perustajan, Teklan, tarpeesta piristävään ja luonnonmukaiseen äitiyskosmetiikkaan.
"Ihmettelin ettei markkinoilla ollut juuri äidin hormonaalisiin tarpeisiin kehitettyä brändiä joka hoivaisi muuttuvaa kehoa, eikä pyrkisi vain ehkäisemään kehon muutoksia."
"Äidiksi tuloni jälkeen heräsin nykyvanhemmuuden epätasa-arvoon, kuinka mustavalkoisesti ja negatiivisesti äitiydestä puhutaan ja millaisia alentavia oletuksia äideistä tehdään. Kun taas asioista joista pitäisi saada puhua rohkeammin, vaietaan häveten. Tämä ei ainakaan paranna äitien hyvinvointia.
Näen että naiseus on jatkuvaa muutosta. Keho ja mieli sopeutuvat uusiin vaiheisiin, oli kyse sitten odotusajasta, perimenopaussista tai vaihdevuosista. Tuoretta äitiä ei pitäisi tunkea ahtaaseen muottiin, eikä vaihdevuosien kynnyksellä elävää naista sivuuttaa. Naiskehon muutoksia on historiallisesti hoidettu vaietusti, eikä tarjolla ole ollut tuotteita, jotka on kehitetty juuri kyseisen elämänvaiheen kehon tarpeisiin.
Halusin tehdä asialle jotain. Minulla heräsi halu antaa ääni naisille ja äideille ja luoda aidosti rohkaiseva yhteisö jossa mikään asia ei ole liian vaikea jaettavaksi tai ihana hehkutettavaksi. Olemme yhteiskunnassamme unohtaneet tyystin äidin hoivaamisen joten halusin luoda brändini huolehtimaan juuri heistä. Days by Dahlia on olemassa naista varten jokaisessa hormonaalisessa käännekohdassa — ei vain kerran elämässä, vaan aina kun keho muuttuu.
Brändimmme on kannanotto vapaamman naiseuden puolesta. Elämä ei lopu lapsen saamiseen tai ikääntymiseen. Haluan murtaa ahtaat raamit joihin naisia on kautta aikojen laitettu. Uskon että tämä luo vapautta ja hyvinvointia kaikille naisille ja äideille.
Days by Dahlia on rakkauskirje naisille- iästä tai elämäntilanteesta riippumatta. "

Because we care.
Tuotteillemme on myönnetty Avainlippu- tunnus osoituksena Suomessa vastuullisesti valmistetuista tuotteista.
Haluamme tukea suomalaista työtä ja kotimaista osaamista ja rakentaa osaltamme yhteistä hyvinvointia. Tuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan kotimaassa tarkoin valituista raaka-aineista.
Avainlippu on merkki vastuullisemmasta tulevaisuudesta, jota
mekin olemme omalta osaltamme rakentamassa.
Kiitos kun tuet kotimaista yritystä, se merkkaa meille paljon!







